maanantai 15. joulukuuta 2014

Kanadan-espanjalainen kuva-arvoitus Kivinokasta, osa 2


Kirjoitin blogissani lokakuussa grafiikantyöstä, jonka joku nainen oli tuonut Kansallismuseoon ja kertonut sen esittävän Kivinokkaa (lue kirjoitus täältä). Epäilin tätä vahvasti, sillä kuva ei näytä yhtään siltä, että se olisi Kivinokasta.

Aloin selvitellä taideteoksen taustoja. Teoksen on signeerannut Pentti Manninen ja vuosi on 1956. Googlaamalla Mannisesta löytyi pari espanjankielistä linkkiä, ei muuta. Toisessa kerrottiin, että Mannisen teoksia olisi Ateneumissa. Tiedustelin Atenumista, mutta siellä vastattiin, että kokoelmissa ei ole kenenkään Pentti Mannisen teoksia.

Mannisesta löytyi siis vain kaksi espanjankielistä sivua. Toisessa hän esiintyi nimellä Pentti Manninen Honka. Oli siis mahdollista, että mies asustaa Espanjassa jollain toisella nimellä. Jos nyt sattuu olemaan hengissä enää.

Eräs blogini lukija kirjoitti minulle ja epäili kuvan olevan Herttoniemen kartanosta. Sama lukija (kiitos hänelle!)  jatkoi salapoliisityötä ja löysi espanjan-suomalaisten lehden, jossa esiintyy taiteilija Benito Honka. Taiteilija Benito Hongalla on myös kotisivut, josta käy ilmi, että Benito Honka on yhtä kuin Pentti Manninen. Kotisivut löytyvät täältä.

Kotisivujen lopussa on kuva pariskunnasta Riitta ja Benito Honka, joka on otettu vuonna 2013 Fuengirolassa. Ainakin silloin taiteilija oli vielä hengissä.

Kirjoitin sähköpostia kotisivuilla olevaan osoitteeseen ja tiedustelin grafiikantyöstä. Benito Hongan poika vastasi minulle. Hän kertoi, että isä ei käytä tietokonetta eikä sähköpostia, mutta lupasi näyttää lähettämääni valokuvaa isälle. Hän kertoi myös, että "isä on tosi arvostettu espanjalaisissa taidepiireissä ja palkittukin siellä".

Muutamien viikkojen kuluttua Beniton eli Pentin poika vastasi, että on näyttänyt kuvaa isälleen. Vahvistivat, että kyseessä on Beniton tekemä grafiikan työ.

Mutta mitä paikkaa se kuvaa? Se jäi vielä epäselväksi. Benito ei tarkkaan muistanut mitä maisemaa oli kuvannut 1950-luvulla, mutta muisti paikan olevan oikealla puolella tietä kun mennään Herttoniemen suuntaan.

On siis ihan mahdollista, että kuva on Herttoniemen kartanosta. Täytyy lähteä vertailemaan.