tiistai 15. syyskuuta 2015

Kuulumisia Kivinokasta: Uusi saaritoimikunta, remontteja ja murtoja


Kesä Kivinokassa on hiljalleen takana. On ollut niin paljon puuhaa, etten ole ehtinyt blogia päivittämään aikoihin. Nyt kuitenkin puran tähän muutamia ajatuksia, kuulumisia ja suunnitelmia.

Uusi Saaritoimikunta

Saaritoimikunta valittiin syyskokouksessa menneenä viikonloppuna. Uusi Saaritoimikunta aloittaa vuoden 2016 alussa. Itse ilmoitin halukkuudesta jatkaa Saaritoimikunnassa, ja näemmä luottamusta löytyi kokousväeltä. Kiitos siitä! Nykyisestä Saaritoimikunnasta jatkavat lisäkseni Anna Kähkönen, Tuuli Laukkanen, Soile Rusanen ja J Salonen. Saadaan jatkuvuutta ensi vuodelle. Marja Sylman jättäytyi pois, mutta on ilmoittanut, että haluaa jatkaa palstavastaavana myös tulevana vuotena. Hieno juttu. Uusina jäseninä Saaritoimikuntaan valittiin Pia Ruuskanen ja Salla Brunou. Molemmat melko uusia kesämajalaisia. Uutta verta Saaritoimikuntaan, hieno juttu tämäkin.

Puomi ja lukko

Kaupungin rakennusvirasto pyysi yhdistyksen näkemystä lukkoasiaan. Syyskokouksessa yhdistyksen kannaksi muodostui se, että puomi halutaan pitää lukossa (äänestettiin asiasta). Itse äänestin sen puolesta, että lukko olisi auki. Perusteluni liittyvät lähinnä siihen, että sillä turvattaisiin pelastusajoneuvojen pääsy alueelle. Mutta tämä on demokratiaa, ja koska enemmistö haluaa puomin lukkoon, niin sitoudun ajamaan yhdistyksen kantaa. Muu olisi epäreilua sekä demokratiaa että yhdistyksen jäsenten enemmistöä kohtaan.

Tosin yhdistys ei tästä asiasta päätä, vaan kaupunki sen viime kädessä päättää. Ja kaupungilta tuli viestiä, että esteetön pääsy alueelle on taattava 24/7/12, eli vuoden ympäri ja kellon ympäri ja viikon jokaisena päivänä. Kaupunkia kiinnostaa myös yhdistyksen näkemys siitä, miten esteettömyys saadaan hoidettua.

Joten nyt yritetään etsiä ratkaisua, joka tyydyttäisi molempia osapuolia.

Tanssilavan katto

Tanssilavan katto alkoi vuotaa juuri ennen juhannusjuhlia. Se on ollut kesän ajan peitettynä pressuilla. Nyt kattoa ryhdyttiin korjaamaan ennen kuin suuremmat syyssateet alkavat. Tämä tuo yhdistykselle hieman ylimääräisiä kustannuksia, mutta eiköhän me pystytä sen kanssa elämään.

Valvontakamerat

Murtokausi on käynnistynyt vilkkaana. Mökkimurtoja on raportoitu vähän jokaisella alueella siirtolapuutarhaa myöten. Suosittelen, että tarkkailette myös naapurimökkejä. Vaihtakaa mökkinaapurien kanssa puhelinnumeroita, että voitte ilmoittaa, jos on ikkunoita rikki. Ja rikosilmoitus poliisille jokaisesta murrosta.

Kivinokan vahtituvalle asennetaan nyt valvontakamera, joka tallentaa kaikki alueella liikkuvat. Katsotaan mikä vaikutus sillä on. Toivottavasti saadaan kamera jo tällä tai ensi viikolla.

Kamera kuvaa lisäksi roskiksen suuntaan, jonka viereen on taas dumpattu suunnattomasti jätettä. Testaamalla selviää, miten kauas kamera kuvaa. Kun kokeilut on tehty, niin sitten yritetään asentaa viimeistään ensi vuoden puolella roskiksen viereen oma kameransa.

Kesän tapahtumat

Runsaasti oli tapahtumia kesällä. Ja ennen kaikkea hienoja tapahtumia. Kesä huipentui Luontoliiton konserttiin. KinoKivinokka ja juhannus keräsivät paljon osallistujia ja vuolaasti kiitoksia. Saimme tapahtumilla ostettua useita sieluja Kivinokan puolelle. Ne voivat olla kullan kalliita, jos yleiskaavan yhteydessä vielä joudutaan Kivinokan tulevaisuudesta vääntämään (toivottavasti ei jouduta).

Tapahtumissa oli paikoitellen niin paljon väkeä, että Kivinokan vessasysteemeissä yms. tuli kestävyyden rajat vastaan. Toivotaan, että kaupunki huomaa pian, että Kivinokkaa käyttää muutkin kuin kesämajalaiset, ja alkaa panostaa vessoihin ja muuhun "virkistysinfraan" lisää. Neuvotellaan, neuvotellaan...

Weekend-festivaali Kyläsaaressa aiheutti paljon valituksia. Melu oli paikoitellen hyvin kovaa Kivinokassa saakka. Itse en ole yleensä antanut sen häiritä, sillä tapahtumat kuuluvat kaupunkiin. Mutta siinäkin tulee raja vastaan. Ja se raja tuli siinä, että Kivinokassa järjestettiin samaan aikaan rosvopaistijuhlat, jossa esiintyi Helsingin työväen orkesteri. Viulun soittoa ei kuullut 20 metrin päähän, kun Weekend-festivaali pauhasi parin kilometrin päässä.

Kaupungissa pitää olla tapahtumia. Mutta jos tapahtuma A häiritsee kohtuuttomasti tapahtumaa B, niin silloin kaikki ei ole kunnossa. Nyt kävi niin.