maanantai 26. tammikuuta 2015

Kivinokkalaisten kannanotto yleiskaavaan


Helsingin uuden yleiskaavan eteneminen on nyt siinä vaiheessa, että kaavaluonnos on tehty ja nyt kaupunki ottaa vastaan palautetta kaupunkilaisilta ja eri yhteisöiltä.

Kivinokan osalta kaavan valmistelu on edennyt hienosti: Kivinokka on kaavaluonnokseen merkitty virkistysalueeksi. Bonuksena päälle samaan aikaan valmistellaan uutta luonnonsuojeluohjelmaa, ja Kivinokan vanha metsä on siihen suunniteltu suojeltavaksi.

Ollaan täällä Kivinokassa jotain tehty oikein viime aikoina ja jatketaan samaan malliin. Toivottavasti molemmat toteutuvat lopulliseen kaavaan asti: Kivinokka virkistysalueeksi ja vanha metsä suojeltavaksi.

Kivinokkalaiset ry:n Saaritoimikunta otti yhdistyksen edustajana kantaa yleiskaavaan. Tällainen oli Saaritoimikunnan kannanotto:

"Kivinokkalaiset ry:n hallituksena toimiva Saaritoimikunta kiittää uutta yleiskaavaa siltä osin, kun se koskee Kivinokkaa ja sen lähistöä. Kivinokka merkitään yleiskaavaluonnoksen mukaan virkistysalueeksi, ja täten kaava huomioi Kivinokan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ja koko maan mittakaavassa ainutlaatuisen kesämaja-alueen ja ottaa huomioon Kivinokan merkityksen helsinkiläisten virkistysalueena.

Yleiskaavan kanssa samanaikaisesti laaditaan Helsingin luonnonsuojeluohjelma. Toivomme, että Kivinokan Natura-alueeseen rajoittuva vanha metsä tullaan suojelemaan arvokkaana luontokohteena."

Toivon toki, että kaikki muutkin Kivinokkaan liittyvät järjestöt ja tahot ottavat kaavaan kantaa. Myös yksityishenkilöt voivat lähettää palautetta.

Palautetta voi lähettää 27.2.2015 mennessä osoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi. 

tiistai 20. tammikuuta 2015

Veneilijän vaikea Kivinokka

Jatkan hieman Kivinokka-kyselyn purkamista ja komentointia. Nyt pari sanaa niinkin epäajankohtaisesta aiheesta kuin veneilystä.

Veneellä Kivinokassa käydään hyvin vähän. Kesämajalaisista 5 % käy Kivinokassa veneellä ja ei-kesämajalaisista vain 1 % (se taitaa olla Haapasen Eero, joka Kuusisaaresta silloin tällöin Kivinokkaan soutelee, terveisiä Eerolle! Alla hänen tyylinäytteensä parin vuoden takaa).


Pienet veneilylukemat selittyvät sillä, että Kivinokassa ei ole kunnollisia laitureita, joihin voisi rantautua. Heimankin isommalla veneellä on hankala päästä Kivinokkaan (jos nyt ei huomioida kartanon venekerhoa).

Tämä on suoranainen häpeä, sillä Kivinokka on meren rannalla ja Helsinki on merellinen kaupunki, jossa liikutaan veneillä paljon. On todellinen harmi, ettei Kivinokka ole kunnolla saavutettavissa mereltä käsin. Voisi melkein sanoa, että Kivinokka on meriliikenteeltä niin eristyksissä, ettei nokka kunnolla edes kuulu osaksi merellistä Helsinkiä.

En tiedä tarkkaan historiaa, että miksi veneliikenne on joskus muinoin päästetty näivettymään.

Mutta esimerkiksi tällainen puu-betoni-laituri, jollainen on Vallisaaressa, voisi olla oikein hyvä (kuva alla, siitä tosin näkyy laituri aika huonosti). Siihen saisi useamman veneen kiinni samaan aikaan.


Tai sitten tällainen pontonilaituri, joka on Iso Vasikkasaaressa (tässäkin kuvassa näkyy laituri aika huonosti).


Tällaisiin laitureihin olisi mahdollista kiinnittyä vesibusseillakin. Olisi aika hienoa, jos vesibussiliikenteen Kivinokkaan saisi jonain päivänä elvytettyä.

Kivinokan kyselyn tuloksiin pääsee tutustumaan täällä.

torstai 15. tammikuuta 2015

Toivoa tuomassa Malmille


Malmin lentokentän puolustajat elävät tukalia hetkiä. Kenttää ollaan sulkemassa ja tilalle suunnitellaan asuntoja. Kivinokka oli vuosi sitten hieman vastaavassa, yhtä katastrofaalisessa tilanteessa.

Kivinokka saatiin säilymään rakentamiselta. Malmin lentokentän puolustajat järjestivät Malmin lentoasemalla eilen keskustelutilaisuuden, jossa he kartoittivat tilannetta ja pohtivat mihin toimenpiteisiin ryhtyvät. He olivat kutsuneet minut paikalle pitämään pienen luennon siitä, miten Kivinokka pelastettiin.

Tietysti haluan antaa heille toivoa, ja kävin kertomassa miten me se tehtiin. Olivat silminnähden vaikuttuneita siitä, miten Kivinokka homman hoiti kotiin.

Kenties meidän tarinasta voi olla heille jotain apua ja oppia. Kaupunkilaisilla pitää olla unelmia ja niiden eteen pitää taistella. Oli lopputulos mikä tahansa, niin ainakin voi sanoa, että yritettiin kaikkemme. Se on tärkeintä.


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Enemmistö tulee Kivinokkaan kävellen tai pyöräillen

Vankkuri kävi Kivinokassa vielä toissa kesänä.
Kivinokkaa koskeva kysely saatiin vihdoin ja viimein purettua ja pakettiin. Tulen blogissani hieman kommentoimaan ja tulkitsemaan kyselyn tuloksia.

Ensimmäisenä sohaisen ampiaispesää ja kommentoin lyhyesti kohtaa, jossa kysyttiin Kivinokkaan liikkumisesta.

Kesämajalaisista suurin osa käyttää julkisia, kävelee tai pyöräilee. 50 % vastaajista käyttää autoa ainakin silloin tällöin. Se pikkuisen yllätti, että niinkin vähän ihmiset tulevat mökeilleen autolla. Jotenkin kuvittelin, että lähes kaikilla on auto ja autottomat ovat selkeässä vähemmistössä. Mutta hyvä näin.

Se yllätti vielä enemmän, että ei-kesämajalaisista vain 19 % saapuu Kivinokkaan omilla autoilla. Tuota prosenttia olisin aavistellut paljon suuremmaksi. Mutta se on todella ilahduttavaa, että suurin osa tulee fillarilla tai kävellen. Eräs vastaaja toivoi "vierailijoille parkkipaikkoja. Nyt mökkiläiset eivät salli, että satunnainen kävijä pysäköi parkkipaikalle." Tällaista ongelmaaa en tunnista, sillä Kivinokan iso parkkipaikka on kaikkien käytössä, se ei ole mikään kesämajalaisten yksityisalue.

Toki sen ymmärtää, että kesämajalaiset käyttävät muita Kivinokan kävijöitä enemmän autoa, sillä monilla on paljon raskasta kannettavaa mökilleen.

Kivinokan parkkipaikalla johtavalla pienellä hiekkatiellä liikkuvat kaikki sulassa sovussa keskenään: autot, pyörät, lastenvaunut, lenkkeilijät. Kesämajalaisista enemmistö haluaisi erottaa autoliikenteen ja kevyen liikenteen toisistaan. Tästä ollaan Facebookissa keskusteltu ennenkin. Yksi vaihtoehto olisi ohjata joko autot tai kevyt liikenne kartanon kautta. Siinä on toki omat ongelmansa, mutta en nyt tässä puutu niihin sen enempää. Helpointa voisi olla lähteä liikkeelle siitä, että kevyt liikenne menisi kartanon kautta.

Ei-kesämajalaiset eivät kokeneet suureksi ongelmaksi sitä, että kaikki käyttävät samaa pientä hiekkatietä. 2/3 oli tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen.

Kesämajalaisten enemmistö (64 %) kaipaa Kivinokkaan parempia julkisen liikenteen yhteyksiä. Ei-kesämajalaisista myös noin puolet (47 %) halusi parempia yhteyksiä. Olisiko joku kaupunginosalinja ratkaisu tähän? Eräs vastaaja kommentoi, että nykyinen Kipparlahden silmukkaan tuleva linja (linja 81 Kulosaari-Herttoniemi) on hyödytön, "eikä vie mistään mihinkään". Se on ihan totta, olisi paljon parempi, jos linja tulisi Kipparlahden silmukkaan suoraan keskustasta.  

Eräs vastaaja (joka ei ollut kesämajalainen) kommentoi osuvasti: "Liikenne on saanut suhteettoman suuren painoarvon keskusteluissa, ja antaa kesämajalaisista riitaisan kuvan."

Olen hänen kanssaan hyvin paljon samaa mieltä. Liikenne on saanut keskusteluissa suhteettoman painoarvon, sillä eipä siinä loppujen lopuksi mitään todella suuria ongelmia ole ollut, noin niin kuin maailman mittakaavassa. Keskustelu voi antaa välillä kesämajalaisista riitaisan kuvan, ja sekin on väärä kuva, sillä eihän me oikeasti riitaisaa väkeä olla, päinvastoin: iloista, reipasta ja oikein mukavaa jengiä ollaan.

Ongelmat on tehty ratkaistavaksi, ei riideltäväksi.

Kyselyn tuloksiin pääsee tutustumaan täällä.

Ps. Ja nyt lähden ratkomaan ongelmia Saaritoimikunnan kokoukseen. Kilometrin pituinen esityslista, toivottavasti pääsee ennen puolta yötä kotiin.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Avoin vastine HS:n toimittajalle

Kuvakaappaus HS:n jutusta.

Arvoisa toimittaja Tuomas Niskakangas,

Olet tämän päivän Helsingin Sanomissa tarttunut tärkeään aiheeseen eli kaavoittamiseen ja sen kankeuteen Helsingissä. Asia on erittäin keskeinen koko Helsingin ja sen ympäristön kannalta.

Olit käyttänyt esimerkkinä Kivinokkaa ("Täällä kelpaisi asua"). Eikä siinä mitään, kaupungissa on monia alueita, joita ei ole rakennettu ja "jossa kelpaisi asua".

Mutta haluaisin kiinnittää huomiota kohtaan, että Kivinokan rakentaminen kaatui kesäasuntojen omistajien vastustukseen. Luot tekstissä kivinokkalaisista kovin nimby-kuvan, ja siitähän ei missään nimessä ole kysymys.

Kivinokan rakentamista vastusti Kivinokan kesämajojen omistajien lisäksi hyvin moni muukin. Kivinokan rakentamista vastustavaan adressiin laittoi nimensä yli 7000 ihmistä. Kivinokan rakentamista vastustaneessa Kivinokka kaikille -liikkeessä oli monia muitakin henkilöitä kuin kesämajalaisia. Kaupunkisuunnittelulautakunta ja kaupunginhallitus vastustivat Kivinokan rakentamista. Joten aika monet muutkin kuin kesämajalaiset halusivat säilyttää Kivinokan uniikin ja perinteikkään miljöön.

Ja ainoa poliitikko, jonka sitaatit olet juttuun ottanut, on kokoomuksen edustaja, joka kannattaa Kivinokan rakentamista. Mihin unohdit enemmistön, eli kaikki muut puolueet? Kokoomus oli ainoa puolue, joka kannatti rakentamista. Olet valinnut aika asenteellisen näkökulman juttuun.

Kivinokka on tärkeä virkistysalue monille muillekin kuin kesämajalaisille. Se on tärkeä henkireikä etenkin herttoniemeläisille, kulosaarelaisille ja monille muille itähelsinkiläisille. Teettämämme kyselyn mukaan Kivinokkaan tullaan ympäri Helsinkiä ja myös kaupungin ulkopuolelta. Se ei siis missään nimessä ole vain kesämajalaisten paikka.

Siellä voi käydä uimassa, vaeltaa luonnossa, kalastaa, kävellä luontopolulla, pelata jalkapalloa yms. Tarkemmin voit tutustua alueen monipuolisuuteen Visit Kivinokka -sivulla.

Kivinokka kaikille -liike pyrki avaamaan aluetta yhä suuremmalle yleisölle, joten nimbyilystä ei ole kyse. Kyse on historallisen alueen ja kulttuuriperinteen varjelemisesta ja alueen kehittämisestä.

Valitettavaa, että leimaat kirjoituksessa kivinokkalaiset nimbyiksi. Sitä leimaa olemme yrittäneet kaikin mahdollisin keinoin välttää ja häivyttää. Tällaiset kirjoitukset valtakunnan johtavassa päivälehdessä valitettavasti vaikeuttaa kovasti tätä pyrkimystämme ja ovat vahingollisia Kivinokalle.

Joko et ole riittävän tarkasti seurannut Kivinokan tilannetta tai sitten viestimme ei ole mennyt perille.

Parhain terveisin,
Pauli Jokinen
Kivinokka kaikille -liike

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kivinokan uusi "sylkykuppi"

Saaritoimikunta 2015. Vasemmalta: Lauri Kiukas, Anna Kähkönen, J Salonen, Marjut Kuopus, Pauli Jokinen, Soile Rusanen ja Tuuli Laukkanen. Marja Sylman puuttuu kuvasta. 
Kivinokkalaisten Saaritoimikunta (eli hallitus) järjestäytyi, ja minut valittiin puheenjohtajaksi. Kiitos luottamuksesta! Vähän epäröin pestin vastaanottamista. Lähinnä siksi, että entisiltä puheenjohtajilta olen saanut hieman sen käsityksen, että aika lailla sylkykupiksi siinä joutuu. Kaiken hyvän ja kauniin vastapainona.

Mutta ovat muutkin siinä hommassa kestäneet, niin eiköhän minunkin nahkani pari puraisua kestä. Vaakakupissa painoi voimakkaammin kunnioitus ja arvostus tehtävää kohtaan. Kivinokka on osa Stadin historiaa, jolla on pitkä ja jännittävä menneisyys työväestön kesänviettopaikkana. Tradition juuret ulottuvat aikaan, jolloin isoisänikään ei ollut vielä syntynyt. Jos tarjoutuu tilaisuus päästä tällaisen hienon alueen puheenjohtajaksi, niin kovin hankala siitä on kieltäytyä. Once in a lifetime.

Saaritoimikunnassa toimiminen on erityisen jännittävää juuri näinä aikoina, kun Kivinokka elää muutoksen hetkiä. Pääsee aitiopaikalta seuraamaan alueen kehittymistä ja ennen kaikkea pääsee vaikuttamaan siihen. Muutos on aina hidasta, niin Kivinokassakin. Mitään ei tapahdu tässä ja nyt. Asiat etenevät pienin askelin. Enemmän olenkin kiinnostunut siitä, millainen Kivinokka on 5, 10 tai 15 vuoden päästä.

Kokoustamista Herttoniemen Gurkhassa.

Alexanderstubbmaisesti listaan 3 pointtia, jotka ovat omat ohjenuorani puheenjohtajana:

1. Avoimuus. Se tarkoittaa kahta asiaa. Haluan että Kivinokan kesämajalaiset ovat ajantasalla mitä Kivinokassa tapahtuu. Se hoituu avoimella tiedottamisella, Facebookilla, nettikirjoittamisella, keskustelemalla, yms (rohkeasti vaan hihasta kiinni, jos on asiaa). Toinen asia avoimuudessa liittyy Kivinokan alueen avoimuuteen. Haluan että Kivinokassa on sellainen ilmapiiri, että kaikki ovat sinne tervetulleita. Aika hyvin tämä toteutuu jo nyt, kiitos kesämajalaisille!

2. Kasvojenkohotus. Etenkin nyt kun lehdet ovat pois puista, paljastuu aika karulla tavalla miten moni kesämaja on harmittavan huonosti hoidettu. Pihoissa ja rannoilla on roskia. Ei ole kenenkään etu, että Kivinokassa on autioita ja hylättyjä kesämajoja. Ne pitää saada parempaan käyttöön. Lisäksi pitää saada kaupunki mukaan kehittämään aluetta. Pientä faceliftiä sinne ja tänne, lapsille leikkipaikkaa, grillauspaikka, urheilukentille lisää käyttäjiä, yms.

3. Viihtyvyys. Kivinokasta pitää saada viihtyisä paikka. Monille se sitä jo onkin, ainakin minulle. Mutta yllättävän monille ei tunnu olevan. Sen verran moni kesämajakin on vajaakäytössä. Mitä paremmin Kivinokassa viihtyy, sitä enemmän siellä vietetään aikaa. Ja tämäkin taas liittyy Kivinokan kehittämiseen. Myös erilaiset ja eri-ikäisille suunnatut tapahtumat saavat ihmisiä viihtymään Kivinokassa. Enkä nyt tarkoita suuria massatapahtumia, vaan pieniä juttuja jotka keräävät ihmisiä yhteen. Kuka alkaisi vetää sauvakävelyretkiä senioreille? Sunnuntaisin kello neljän tietokilpailuja Maijan kioskilla? Kuka järjestäisi mökkipeliturnauksen (petankkia, krokettia, mölkkyä)? Yhteislaulua tanssilavalla? Kaikkea hauskaa voi keksiä. Estraadi on vapaa, en minä ainakaan ole esteenä.

Näillä eväillä vuoteen 2015. Hyvää alkanutta vuotta kaikille!