maanantai 8. elokuuta 2016

Sinustako Saaritoimikuntaan?

Kivinokassa sattuu ja tapahtuu - tule mukaan järjestelemään ja puuhaamaan.
Syyskokouksessa valitaan jälleen uusi Saaritoimikunta eli hallitus kesämajayhdistykselle. Olen ollut Saaritoimikunnassa pian kolme vuotta, joista kaksi viimeisintä puheenjohtajana. Aika on ollut antoisaa, opettavaista ja välillä myös raskasta.

Erittäin antoisaa Saaritoimikunnan työ on ollut siinä mielessä, että paljon on päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin ja pääsee myös paljon vaikuttamaan asioihin. On ollut todella kivaa tavata lukuisa määrä erilaisia ihmisiä, erilaisia persoonia ja vaikuttajia. Raskasta on ollut sikäli, että työtä on paljon.

Nykyään Saaritoimikunnan jäsenten kausi on kaksi vuotta. Ja kaudet kiertävät siten, että osa porukasta vaihtuu ja osa jatkaa toiselle vuodelle. Minulla on kaksivuotiskaudesta vielä toinen edessä, joten minut nähdään Saaritoimikunnassa vielä ensi vuonnakin.

Nykyisestä Saaritoimikunnasta 3-4 jatkanee ensi vuodelle, joten noin 4 paikkaa olisi auki. Toivottavasti halukkaita riittää. Ideaalitilanteessa Saaritoimikunnassa on 8 jäsentä, joka on sääntöjen sallima enimmäismäärä. Tällöin työt jakautuvat paremmin kaikille.

Saaritoimikuntaan kaivataan nyt etenkin sekä huolto- ja remppatöistä kiinnostuneita ihmisiä että puuhakkaita tapahtumajärjestäjiä. Huoltohenkilöillä ei tarvitse olla suurta ammattiosaamista, vaan enemmänkin kiinnostusta paikkojen ylläpitoa ja kunnostusta kohtaan. Tapahtumapuolella taas innostus on tärkein voimavara ja se, että osaa hieman organisoida ja suunnitella asioita.

Jos haluat ehdolle Saaritoimikuntaan, niin pistä ihmeessä viestiä etukäteen osoitteeseen saaritoimikunta@kivinokka.fi. On hyvä, että ehdokkaita on valmiina, kun kokouspäivä koittaa. Saaritoimikunnan työstä on maksettu 500 euron vuosikorvaus.

Ja syyskokoushan on 11. syyskuuta klo 14 tanssilavalla. Kaikki Kivinokkalaiset ry:n kesämajalaiset joukolla mukaan!

Kukkapalkintoja

En ole tainnut täällä vielä mainitakaan, mutta kevätkokouksessa palkittiin kukkasilla ihmisiä, jotka ovat tehneet pyyteetöntä työtä Kivinokan hyväksi. Toivotaan, että kukkapalkinnosta muodostuu perinne. Keväällä palkittiin Risto Vilja, Kari Taimitarha, Juha Vilen, Ritva Hämäläinen, Rita Löwenhild, Katariina Pyysalo, Leena Sorsa, Marja Sylman ja Marjut Kuopus. Onnea heille!

Muista Olumpialaiset

Riossa kisataan olympialaisia jo kovaa vauhtia. Kivinokan pallokentällä kisaillaan lauantaina 13. elokuuta klo 13-16. Facebook-tapahtuma täällä.

Kivinokkalaiset kävivät jälleen edustamassa kesämajojen välisissä kalastuskilpailuissa, jotka pidettiin tällä kertaa Satamasaaressa. Marja Sylmanin johdolla Kivinokan joukkue otti hopeaa. Onnittelut!


tiistai 2. elokuuta 2016

Kivinokan historiallisten rakennusten vastuut hajallaan


Viime vuonna teimme katselmuksen Kivinokan rakennuskannasta. Meidän Kivinokkalaiset ry:n edustajien pyynnöstä mukaan tulivat edustajat rakennusviraston arkkitehtuuriosastolta ja kaupunginmuseosta.

Kiersimme Kivinokan yleisiä rakennuksia läpi, pääasiassa tarkastelimme niitä ulkopuolelta. Kesämajoihin emme kiinnittäneet tällä kierroksella huomiota.

Tarkoitus oli saada jonkinlainen pintapuolinen kuva siitä, missä kunnossa rakennuskanta on. Oikeastaan ainoa Kivinokan rakennuskantaa käsittelevä esitys on tämä vuodelta 2012 oleva kaupungin teettämä selvitys, joka on hieman epätarkka ja sisältää jonkin verran virheitä.

Osittain rakennukset ovat hyvin heikossa kunnossa. Kuten tämä vanha uimakoppi kartanon rannassa. Jotta tällainen harvinainen historiallinen rakennus säilyisi, niin asialle pitäisi tuota pikaa tehdä jotain. Vielä se olisi pelastettavissa.



Katselmuksessa todettiin pari keskeistä asiaa. Ensinnäkin todettiin, että oikeastaan kellään ei ole minkäänlaista kokonaiskuvaa rakennuskannasta ja näin ollen ei myöskään yhtenäistä hoitosuunnitelmaa rakennuksista. Rakennusten ylläpito ja hoito on taannoin ulkoistettu kaupungilta yhdistyksille ja se on yhdistysten vapaaehtoisten vastuulla. Ei järin hyvä kehityssuunta.

Yhdistyksillä ei ole ammattiosaamista arvioida vanhoja rakennuksia, eikä myöskään hirveästi haluja tehdä asioille mitään, kun vuokrasopimuksetkin ovat olleet suht lyhyitä. Rakennuksille pitäisi tehdä täydellinen kuntokartoitus ja sen jälkeen hoito- ja korjaussuunnitelmat. Kaupungilla pitäisi olla tässä suuri rooli, kun ovat rakennuksien omistajia.


Toinen keskeinen asia, joka todettiin, oli hallinnon hajanaisuus. Kivinokka on pieni alue, mutta rakennuksia hallinnoi kaupungin suunnalta sekä rakennusvirasto, tilakeskus että myös liikuntavirasto. Ylläpitovastuu rakennuksista on muun muassa Kivinokkalaiset ry:llä, JHL:llä, venekerholla ja Ponnareilla. Ei mikään ihme, ettei kellään ole kokonaiskuvaa rakennuskannasta. Etenkin kaupungin osalta olisi hyvä, että Kivinokka olisi yhden viraston alaisuudessa, eikä kolmen. Voisi saada jotain tolkkua touhuun. Nyt osa arvokkaista historiallisista rakennuksista lahoaa käsiin.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Souturetki Varjosaareen


Teimme Kivinokasta souturetken vastarannalle Varjosaareen. Saari sijaitsee Kulosaaren kupeessa, Leposaaren hautausmaan vieressä. Saareen ei ole pääsyä mantereelta. Olen lukenut, että geokätköilijät ovat saarelle kyllä tulleet Leposaaresta, mutta he ovat joutuneet kahlaamaan ruovikossa kainaloita myöten.

Kivinokasta Varjosaareen soutaa alle kymmenessä minuutissa. Saari on suoraan Kivinokan uimarantaa vastapäätä.

Saimme veneen rantaan pieneen poukamaan, jossa on selvästi joskus aikanaan ollut laituri.


Varjosaari on pieni autiosaari. Saaren kävelee ympäri muutamassa minuutissa. On saaressa muitakin käynyt, siitä kielii roskat ja nuotiopaikat.

Varjosaaressa on ollut myös asutusta. Saaren korkeimmalla paikalla on ollut rakennus joskus vuosikymmeniä sitten. Talon perustukset ovat vielä jäljellä. Samoin rantaan johtavat portaat.


Varjosaaressa on myös yksi kaupungin jännittävimmistä kiipeilypuista. Vanha ja kookas mänty on alkanut kasvaa meren päälle. Jälki rungossa kertoo, että puuhun on joskus iskenyt salama. Kenties salamanisku on kaatanut puun, mutta sitkeästi se on jatkanut eloaan.


Lue myös: Miksi Iso Pässistä tuli Leposaari?

torstai 23. kesäkuuta 2016

Kippari-Caravanilta kaasut Kivinokkaan


Kävin viikolla täyttämässä yhdistyksen kaasupullot, jotta juhannusväki saa makkaraa.
Kävin täyttämässä pullot Kippari-Caravanissa, joka sijaitsee Itäkeskuksen Prisman takana. Monet varmaan tietävätkin, että Kippari-Caravan myöntää kivinokkalaisille pientä alennusta. Ovat siitä menneinä vuosin ilmoitelleet myös ilmoitustaululla.

Lupasin nyt kuitenkin mainostaa asiaa ja levittää sanaa.

Kipparilla komposiittipullon täyttö (= vaihto uuteen) maksaa kivinokkalaisille 23 euroa, kun se normaalisti taisi olla 25 euroa. Pitää vaan myyjälle ilmoittaa, että on Kivinokasta.

Vertailun vuoksi: Herttoniemen Shellillä täyttö maksaa 35 euroa.

Kippari-Caravanin mies myös mainitsi, että heiltä saa kaasujen lisäksi petrooliakin, jos joku petroolilla lämmittää kesämajaansa (täällä nousi käsi).



Kippari-Caravanin kotisivut täällä.

* * * * *

Mitäs muita juttuja tulee mieleen, joista voisi kysellä "Kivinokka-alennusta"? Mitä asioita kesämajoilla tarvitaan?

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Kivinokan jätepiste uusittu - ja valvottu



Kivinokkalaiset ry:n jätepiste on nyt uusittu. Vanhojen roska-astioiden sijaan paikalla on nyt yksi iso roskis sekajätteelle ja pienemmät roskikset biojätteelle, lasille ja metallille (kaksi energiajäteroskista siellä vielä on, mutta ne tulevat piakkoin poistumaan).

Täsmällisempiä lajitteluohjeita on tulossa roskisten yhteyteen.


Roskikset on tarkoitettu vain talousjätteelle. Sinne eivät kuulu elektroniikka, vanhat akut, purkujätetteet, yms. Juuri tänään vietiin Kivikon Sortti-asemalle kaasujääkaappi, joka oli jätetty roskisten viereen. Se on kesämajalaisten oma tehtävä viedä Sortti-asemalle sellaiset jätteet, jotka eivät ole talousjätettä. Muuten laskut jaetaan kaikkien kesämajalaisten kesken, eikä se ole tarkoituksenmukaista.

Jääkaapit ja mut kodinkoneet eivät ole talousjätettä.
Jätepistettä valvoo nyt valvontakamera. Jos sinne nyt vielä dumpataan jääkaappeja, grillejä ja muuta sinne kuulumatonta, niin lasku tulee sitten perässä. Isoveli valvoo, koska itseohjautuvuus ole toiminut.


Lisäksi jätepisteen aita tullaan maalaamaan ja viereen istutetaan kukkasia. Tehdään alueesta siisti ja kaunis. Ja pidetään se yhdessä sellaisena.

Peace & Love!

maanantai 30. toukokuuta 2016

Miten aleksanterinleivos liittyy Kivinokkaan?

Kaikki nyt tietävät Aleksanterinleivoksen. Sen herkkupalan, jossa murotaikinan välissä on marmeladia ja pinnalla on vaalenapunainen sokerikuorrute. Aleksanterinleivosta on saanut esimerkiksi Ekbergin kahvilasta jo toista sataa vuotta. (Täältä löytyy leivoksen kuva ja resepti)

Mutta miten Aleksanterinleivos liittyy Kivinokkaan?

Heikki Paunonen on juuri julkaissut erinomaisen kirjan Sloboa Stadissa - Stadin slangin etymologiaa.

Kirjassa hän kertoo myös aleksanterinleivoksen historiasta seuraavasti:

"Ensimmäinen tieto aleksanterinleivoksesta on Helsingistä lokukuulta 1818, jolloin Kulosaaren kartanon vanha vapaaherratar Louise Jägerhorn kirjoitti tilikirjaansa, että hän oli ostanut Aleksanterin leivoksen ("en Alexanders Bakelse"). "

Leivos oli kaikesta päätellen omistettu keisari Aleksanteri I:lle. 1800-luvulla oli tapana nimetä leivonnaisia tunnettujen henkilöiden mukaan: Aleksanterinleivos, napoleoninleivos, Lord Nelsonin leivos, Runebergin torttu...

Tällä tapaa aleksanterinleivoksen alkuperä siis linkittyy Kivinokkaan ja Kulosaaren kartanoon.

Pitäisiköhän tehdä aleksanterinleivoksesta Kivinokan "kansallisleivos"?

torstai 26. toukokuuta 2016

Hunajaisia kesäkuulumisia Kivinokasta


Vappupäivän piknikkiä rannalle.
Kesäkausi on Kivinokassakin jo pitkällä. Linnut laulavat, aurinko paistaa, Kivinokassa kuuluu iloinen vasaranpauke ja grillimakkarat tuoksuvat. Kertaan tässä hieman kuulumisia kesän kynnykseltä.

Tapahtumat käyntiin

Siivoustalkoissa saatiin hienosti rannat siistiksi, kiitos osallistujille. Palstaviljelijät pitivät omat talkoonsa ja villiyrttikurssinsa. Rannalla alkaa joogat ja salsat. Reippaasti vaan mukaan. Tapahtumakalenteri löytyy täältä.

Paljon on taas tapahtumia luvassa. Muutamilla tapahtumilla ei ole vielä järjestäjiä. Esimerkiksi perinteiset heinäkuiset olympialaiset ovat vielä vailla järjestäjää. Innokkaasti vaan ilmoittautumaan Saaritoimikunnalle, jos haluat järjestää. Myös rosvopaistijuhlien perään on kovasti kyselty. Ne voidaan toki järjestää, mutta juhlien vetovastuun ottava führer puuttuu vielä.

Rantasauna Kivinokkaan?

Kivinokkaliset ry:n kevätkokous pidettiin viime viikolla. Saaritoimikunnalle myönnettiin vastuuvapaus, joten kiitos siitä. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa käsiteltiin rantasaunaa. Saaritoimikunta ryhtyy selvittämään saunan mahdollisuutta. Mitä lupia se vaatii, miten rakentaminen olisi järkevintä toteuttaa, miten rahoitus olisi mahdollista järjestää, miten sen käyttöä organisoitaisiin, minne sen voisi rakentaa,  yms. Erona kartanon saunaan olisi se, että olisi mahdollisuus päästä uimaan - myös talvisin. Ja kenties päivittäiset peseytymistilat kesämajalaisille.  

Vielä ei siis päätetty, että saunaa rakennetaan, vaan Saaritoimikunta ryhtyy selvittämään sen mahdollisuutta.

JHL:n kesämajalue yhdistyy Kivinokkalaisten kanssa?

Kokouksessa tuotiin tiedoksi JHL:n kesämaja-alueen mahdollinen yhdistyminen Kivinokkalaiset ry:n alueen kanssa. JHL ammattijärjestönä ei koe, että kesämajatoiminta olisi sen ydintoimintaa ja kenties haluaa luopua siitä. Siksi JHL:n suunnalta on tullut tiedusteluja siitä, voisimmeko yhdistää alueet. JHL:n kesämajalaisten keskuudessa tietojeni mukaan iso enemmistö kannattaa ajatusta.

Saaritoimikunta lähtee selvittämään, mitä yhdistyminen tarkoittaisi Kivinokkalaiset ry:n kannalta. Mutu-tuntumalta se tarkoittaisi yhdistykselle enemmän vastikkeen maksajia (siis taloudellisesti positiivinen asia) ja suurempaa jäsenmäärää, joka voi auttaa erinäisissä neuvotteluissa kaupungin kanssa. En heti keksi montaa huonoa asiaa. Mutta selvitellään.  

Kartano.

Kivinokkaan telttailualue?

Yleiskaavaluonnos etenee kaupungin koneistossa, ja Kivinokka on siinä merkitty virkistysalueeksi, kuten kuuluukin. Sellainen lisäys siihen on tullut, että Rastilan leirintäalueelle etsitään uutta paikkaa ja yhtenä mahdollisuutena on sen siirtäminen telttailijoiden osalta Kivinokan länsi- ja eteläosaan. Toisin sanoen kartanon läheisyyteen.

Lähtökohtaisesti en pidä ajatusta huonona. Asuntovaunuja ja -autoja ei Kivinokkaan sovi, mutta telttailijat varmaankin mahtuisivat sekaan.

Se toisi alueelle elämää ja kuhinaa. Se puolestaan varmasti parantaisi palveluita alueella. Paremmat palvelut tarkoittavat sitä, että myös kesämajalaiset viihtyisivät mökeillään entistä paremmin.

Kesämajalaisten ja telttailijoiden välillä voisi hyvinkin löytyä jonkinlaista synergiaa. Kartanoon sopisi hyvin ravintola, kuten Rastilan kartanossakin on. Kivinokka luontopolkuineen, hobittimökkeineen ja uimarantoineen varmaan olisi aika eksoottinen kokemus monille ulkomaisille reppureissaajille.

Telttailijat saapuisivat varmaan pääasiassa paikalle julkisilla, joten kulkuyhteydet Kivinokkaan paranisivat. Telttailijat eivät myöskään ole uhka Kivinokan luonnolle.

Kaupunki on jo suojelemassa vanhaa metsää. Siirtolapuutarha on suojeltu. Jos kartanon alueella olisi vielä leirintäalue, niin koen sen vaan entistä parempana asiana sen kannalta, ettei Kivinokkaa rakenneta asunnoiksi.

En ole täysin kantaani muodostanut asiasta, mutta en ainakaan ole ensimmäisenä barrikadeilla vastustamassa ajatusta.

Mehiläispesiä. 

Mehiläispesiä, uutta terassia ja roskahuoltoa

Paljon erilasia uudistuksia ollaan saatu jo tehtyä, vaikka kesä ei ole kunnolla edes alkanut. Studion eteen rakennettiin terassi, josta on parempi tapahtumissa myydä makkaraa ja kahvia. Aikaisemmin sai seistä kuravellissä ja pitää grillinkahvoista kiinni, jotta se pysyy pystyssä.

Jätepiste on uudistunut (viittä vaille valmis). Sinne tulee uudenlaiset roskikset, sekä metalli- ja lasikeräys. Tavoite on, että uudistuksen myötä alue siistiytyisi ja sinne ei jätettäisi yhtä herkästi sinne kuuluttamia esineitä, kuten jääkaappeja. Roskikset kuuluvat talousjätteille. Laitamme myös kameran valvomaan roskisaluetta.

Palstan viereen on tuotu pari mehiläispesää. Mehiläiset ovat hyötyeläimiä, jotka pölyttävät kasveja, jotta niistä saadaan parempi sato. Tarhurit lupasivat, että kivinokkalaiset saavat ostaa heiltä hunajaa sadonkorjuun aikana. Kivinokkahunajaa!

Hunajaista kesän alkua kaikille!

PS. Maijan kioskille on tullut jo eläimiä. Tässä Kukko Miistonen:




torstai 12. toukokuuta 2016

Terveisiä Christianiasta


Taannoin kun Kivinokka kaikille -liikkeen parissa ideoitiin Kivinokan tulevaisuutta, joku heitti kahvipöytäkeskustelussa esiin ajatuksen, että mitä jos Kivinokka olisi vapaakaupunki. Hieman samalla tavalla kuin esimerkiksi Christiania Kööpenhaminassa, joka lienee maailman tunnetuin vapaakaupunki. Silloin vitsailtiin, että olisi hauskaa lähteä Christianiaan tutustumiskäynnille.

Viime vuodenvaihteessa puolitosissaan heitetty idea konkretisoitui, ja Kivinokka kaikille -liikkeen ydinporukalla päätettiin varata lennot Köpikseen.

Huhtikuussa vietimme Köpiksessä muutaman päivän. Christianiassa kiertelimme yhden päivän verran.

On se jännä paikka. Olen käväissyt Christianiassa viimeksi noin 25 vuotta sitten, eikä hirveästi muistikuvia paikasta ollut.

Christiania on Kööpenhaminan keskustan laitamilla sijaitseva vapaakaupunkialue, joka perustettiin vanhalle armeijan kasarmialueelle vuonna 1971. Tuolloin hipit ja talonvaltaajat ottivat alueen haltuunsa ja halusivat perustaa alueelle paratiisin ja unelmakaupungin, jossa eletään yhteiskunnan rajoituksista vapaata elämää.


Utopia ei täysin ole toteutunut. Christiania on tullut tunnetuksi enemmänkin huumeista, huumekaupasta ja rikollisuudesta. Pusher Streetillä kaupataan avoimesti mietoja huumeita ja kannabis tuoksui ja paloi joka nurkalla. Alueella vierailee vuosittain noin miljoona turistia.

Huumekaupan ohella Christianiassa asutaan ja käydään töissä. Iso osa käy ihan porvarillisissa töissä Christianian ulkopuolella. Siellä asuu lapsia, tehdään käsitöitä, pidetään näyttelyitä ja järjestetään tapahtumia.

Christiania oli suunnilleen sellainen kuin olin ajatellutkin. Se oli vaan paljon isompi mitä olin kuvitellut.

Vaikka matkalla oltiin puoliksi zoukilla, niin toki siellä myös kriittisesti mietittiin, voisiko Christianiasta ottaa jotain oppia Kivinokan suhteen.

Mitä sieltä lopulta jäi käteen? Aika vähän. Elo Christianiassa näytti aika surulliselta. Ihmiset olivat sekaisin. Ei tullut sellaista fiilistä, että hippiyhteisössä eläminen loisi elämäniloa ihmisille. En olisi siellä halunnut elää lapsuuttani, enkä haluaisi sinne myöskään aikuisena muuttaa.

Mutta sai siellä hieman perspektiiviä asioihin. Ja olisihan se aika hauska ajatus, että Helsingissä olisi oma vapaakaupunki, jossa kansankokuksissa päätetään elämisen ja olemisen säännöistä. Ja kuten Christianiassa, kokouksissa ei kenenkään puheaikaa olisi rajattu, Kokoukset voisivat kestää päiväkausia.

Asioita, joista voisi ottaa mallia Kivinokkaan:

- Christiania-fillarit, joissa kuljetuslaatikko edessä.
- Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen (on jo Kivinokassakin, mutta kenties vielä enemmän voisi olla)
- Käsityöläisten myyntipisteitä.
- Yhteisöllisiä tiloja, joissa voi hengailla.
- Hauskoja kylttejä.
- Ravintola.

Aika lyhyt lista. En edes ryhdy listaamaan asioita, joista EI kannata ottaa mallia.

PS. Joku kyseli, että kenen rahalla matkalla oikein oltiin. Ei kai vaan Kivinokkalaisten rahalla. Vastaus: 100 % omalla rahalla. Ja siviilihenkilöinä.