lauantai 14. helmikuuta 2015

Keitä Kivinokassa käy ja mitä ne siellä tekee?

Kivinokan tapahtumat kiinnostaa ihmisiä.
Palaan taas syksyiseen Kivinokka-kyselyyn ja kohtaan, jossa hieman kartoitettiin Kivinokassa vierailevien profiilia. Siis sitä, että miksi muut kuin kesämajalaiset saapuvat Kivinokkaan.

Meidän kesämajalla kävi viime kesänä nopeasti laskettuna noin 40 vierasta. Mutta lähistöllä majaileva kesämajalainen laski, että hän oli kestinnyt 80 vierasta!

Jotenkin elin mielikuvissa, että suurin osa Kivinokan vierailijoista käy kylässä kesämajoilla. Mutta miten väärässä tuo mielikuva olikaan. Kyselyn mukaan 23 % Kivinokassa vierailevista käy tuttavansa kesämajoilla. Se oli vasta kuudenneksi suosituin syy käydä Kivinokassa.

Ylivoimaisesti suurin syy käydä Kivinokassa on ulkoilu ja liikunta. Toisin sanoen virkistys. 78 % vastaajista ilmoittaa ulkoilun ja lenkkeilyn syyksi tulla Kivinokkaan.

Uimaranta näyttelee tärkeää osaa Kivinokassa. Noin puolet vastaajista ilmoittaa, että saapuu Kivinokkaan uimaan. Tästä syystä uimarannan kehittäminen entistä viihtyisämmäksi paikaksi on tärkeää, samaa mieltä kyselyssä oltiin. Ei niin, etteikö uimaranta olisi nykyiselläänkin erittäin viihtyisä ja mukava paikka. Mutta aina voi pikkuisen viilata.

Moni kokee Kivinokan kahvilan tärkeäksi paikaksi. 48 % vastaajista kertoo käyvänsä Kivinokassa kahvilassa. Maija sai kioskilleen lisäaikaa ainakin tulevan kesän. Toiveissani on, että kahvilan kanssa voisi tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä. Mitä se voisi olla? En tiedä. Rosvopaistilippujen myyntiä, venepolettien myyntiä, yms. Katsotaan mitä keksitäään.

Luontoharrastajia ja kalastajia Kivinokassa käy myös paljon. 4 % vastaajista käy Kivinokassa kalastamassa. Luku lienee oikeasi jonkin verran suurempi, sillä iso osa kalastajista on ulkomaalaistaustaisia ja siksi eivät varmaaan ole kyselyyn osallistuneet.

Myös Kivinokan tapahtumissa käy paljon ihmisiä. Juhannusjuhlat, KinoKivinokka ja muut hienot tapahtumat vetävät porukkaa.

Mistä Kivinokkaan tullaan?

Se ei yllätä lainkaan, että Kivinokkaan tullaan lähialueita, kuten Herttoniemestä tai Kulosaaresta. Monille se on tärkein lähivirkistysalue. 29 % vastaajista on Herttoniemestä ja Kulosaaresta.

Yllättävää sen sijaan on se, että yhtä paljon (29 %) Kivinokkaan tullaan Pohjois- ja Länsi-Helsingistä. Olisin odottanut, että Kallion alue (24 %) ja muu Itä-Helsinki (19 %) olisi ollut edellä.

Suunnilleen joka kymmmenes vastaaja tuli Kivinokkaan Helsingin ulkopuolelta. Sekin on aika iso luku. Kivinokka ei siis ole pelkkä "lähivirkistysalue."

Suuri osa vastaajista (43 %) käy Kivinokassa muutaman kerran vuodessa, mutta lähes puolet käy ainakin kuukausittain, jos ei jopa viikottain.

Vastaajien ikä

Voisi kuvitella, että kun suurin osa vastauksista tuli netin kautta (manuaalisia lomakkeita tuli vain muutamia), niin se suosisi nuorta väkeä, ja "nuorison" vastaukset ylikorostuisivat.

Mutta näyttää vahvasti siltä, että seniorit ovat aika hyvin kehittyvässä Suomessa ottaneeet netin haltuun.

Vastaajista 34 % on yli 50 vuotiaita, ja heistä 12 % yli 60-vuotiaita. Alle 20-vuotiaita vastaajia oli 0 % - siis ei yhtäään! Ja 20-30-vuotiaitakin oli vain 9 %. Suurin osa vastaajista sijoittuu välille 30-50 vuotta.

Näillä mennään kohti kevättä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti